Meillä on tilanne pysynyt hyvin hallussa:

Riemu suorastaan pulpsahtelee pintaan..

..onneksi kuitenkin turvallisella ja hellällä otteella..

..vähän niin kuin meidän omat koiratkin tekee..

..ne kun ei juuri ihmettele näitä riekkumistilanteita..

Ja kaikkein tärkeintähän on, että tilanne on päävastuullisella hanskassa.

(ja hanskat hukassa)

Kunhan sitten julkisella sektorilla ollaan kuin pyhäkoulussa konsanaan.

..ja tullaan toimeen keskenään.

Tänään oltiin koko iltapäivä mummulassa farmilla. Käytiin lenkillä, tapeltiin Kiirun ja Roopen kanssa. Vaikka lenkillä Vimma, Ira ja Kiiru olivat kaikki irti. Vain kerran meinasi tulla pikku konflikti Iran ja Kiirun välillä, mutta Ira hoiti hommaa kotiin hienosti niin, että jouduin ainoastaan ojentamaan Kiirua kun se napsi kiinni vaikka toinen käänsi kylkeä.

Nyt Ira ei enää pelännyt kanihäkeillä, vaan napsi verkkoihin kiinni, jos joku uskaltautui tulla lähemmäs. Se innostui kovasti pupujen kyttäämisestä ja puremisesta. Välillä verkot kumisi ja helisi kun Ira napsautti hampaansa niihin. Sitten se oli menossa jatkuvasti talliin pupuja katsomaan. Ei kyllä uskaltaisi yhtään päästää pupuja Iran ulottuville. Sen verran kovia napsuja tuli.

Kuten näkyy, nappasin kotoa kameran mukaan kun edes vähän paistoi aurinko. Tuollainen mustanaamainen koira on hiukan hankala kuvattava huonossa valossa, joten nyt saatiin edes vähän parempia kuvia.

Kuvissa Iralla on Roopelta lainassa olevat valjaat. Ne sopii just passelisti ja niistä on kätevä ohjailla Iraa navetassa ja silloin kun se yrittää syödä meidät:>

Aamulla treenailtiin kapulan nostoa ihan mun edestä mun käteen kun olin istualtaan. Jokaisesta käteen tuodusta nostosta sai heti nappulan suuhunsa. Tarkoitus oli koittaa nouseeko kapula jatkuvasti nopeammin kun palkkaa saa helposti noston jälkeen. Eipä nopeus juuri noussut. Jussi teetti vielä toisessa erässä  pullonkorkin nostoja sekä pienen elefanttipehmon nostoja. Kivast se tekee sen kanssa kenellä on namit:>

Otettiin pihassa vähän seuruuta taas niin, että imuutin Iraa mukaan ja nappaamaan namin mun navan kohdalta. Sujuu koko ajan paremmin. Nyt se uskaltaa kunnolla nappia sormille ja kurkotella namia välillä hyppien. Kuulostaa varmaan tosi hyviltä kriteereiltä, mutta haluaisin saada sen seuruussa vähän enemmän yrittämään.

Mun lempparikuva :>

Löysin vanhan karvahanskan, jolla opetin Roopen aikoinaan leikkimään agilitytreenien vuoksi. Ajattelin, että kun karvahanska oli tarpeeksi iso ja pörröinen, niin Irakin saattaisi innostua siitä. Ja innostuihan se! Kun saatiin se pihalla taas vallattomalle riekkutuulelle niin se erittäin mielellään tuli suoraan kiinni hanskaan ja voi luoja sitä otetta ja taisteluvoimaa. Se on sellasta järkyttävää tempomista ja tappamisen iloa. Ira leikki mun ja myös Jussin kanssa. Välillä juostiin karvahanskan kanssa pakoon ja Ira tuli perässä ja välillä vaan annettiin sen voittaa kaikista tempaisuista ja sitten se sai manstailla hanskan kanssa pitkin pihaa.

Pitkä matka on kuitenkin vielä siihen, että lelupalkka kelpaa sille koulutuksissa. Se luovuttaa leikissä aika lyhyellä jänteellä, joten yritetään nyt kovasti rohkaista, tehdä leikistä rentoa ja tietysti suhkot lyhytaikasia pätkiä.

Ira lenkkeili tänään tosi pitkällä säteellä ja nuunaili innoissaan riistan jäljille ja perään. Meillä kun on mummon ympäristössä jäniksiä, kettuja ja peuroja. Luulen että viimeisimmät oli kaikkein halutuimpia:>

Kovasti Irasta tulee Vimma mieleen. Se on toisten koirien kanssa kohtelias. Se rauhoittelee viimeiseen asti, jos vaan pystyy. Se on myös hyvin ahne tyyppi ja ihanan sosiaalinen koko maailmaa kohtaan, mutta hiukan pidättyväinen, eli kaikkia ei tarvitse rakastaa ruttuun. Ira on myös kiltti ja pehmeä koira, joka uskoo kyllä viimeistä sanaa, mutta irrottelee kaikilla annetuilla valtuuksilla mielellään mahdollisimman pitkälle. Sen tapa oppia on jokseenkin Vimmamainen, eli asiat voi tehdä simppelisti ja Ira tekee juuri niin kuin se asian ymmärtää.

Irassa on alkanut näkyä tietynlaisia belgipiirteitä, mun mielestä sen terävyys on vähän noussut viikon aikana, eli se tarkkailee ympäristöä enemmän ja reagoi useammin korvat höröllä ja päin menemällä. Ehkä kaupunkiympäristö aluksi jännitti ja ilmensi jännitystä passivoitumalla (ei katsonutkaan kenenkään ohikulkijan pälle tms.). Nyt se myös Maaritin iloksi kiskoo hihnassa vähän enemmän kun aikaisemmin. Se mielellään vetää mua perässään hajuille, jäniksille yms.

Vieläkö sitä suuntaisi agihallille..